Nyt on tullut jo uniinkin. Kerttu, rakas kämppikseni, kertoi mun hokevan unissani reploja. Viikonloppuna näin unta, että oli ensi-ilta. Oli mun hetki nousta lavalle. Tajuan, että mulla ei oo mitään. Mä en tiedä mitä siellä pitää tehdä. Miten ajatuksen pitää kulkea. Mitä lavalla yleensä tehdään? Heidi työntää mua selästä lavalle. Mä huudan sille: "Tajuutko sä että mä en osaaa mitään!"
Kohtausharjoituksia on nyt menty kolmatta viikkoa. Nää päivät........ Nyt vähän yleistän ja kärjistän, anteeksi: Me ollaan kaikki seisottu vaan jossai suossa. Henkisesti. Kukaan ei oo ajatellu, kukaan ei oo tarjonnu, eikä kellään ole ollut ENERGIAA. Okei. Ja Tiina on pitänyt tosi monta saarnaa kaikista niistä asioista, mitä ollaan jo syksyllä opiskeltu.
Olen ajatellut kaksi viikkoa, enkö mä osaakaan enää mitään. Oonko mä taas siinä pisteessä missä olin kun tulin tähän kouluun? Eikö mistään hienoista uusista opeista ole hyötyä. Vai enkö mä vaan osaa käyttää niitä?
Tänään, halleluja ! Raivattiin meidän työtilaa ja sovittiin ylimääräisten näyttelijöiden poissa pysymisestä. Pienen pyllylle potkimis -puheen se Tiina tais myös pitää.
Kaikki alkoi toimia ihan uudella tavalla. Homma lähti sujumaan. Ei tarvinnut miettiä paniikissa, että nyt tarjoon, nyt tarjoon, etten oo ihan huono (tai että en mää noin voi tarjota, etten oo huono). Sitä vaan teki. Ajatus ja henki kulki. Se Anrdei rupes löytymään sieltä. Ihan vähän. Ei hitto ! Miten hyvältä tuntuu !
Ja miten hyvältä näytti ! Oli ihanaa katsoa, kun kaikissa lähti syntymään. Siellä lavalla oli ne samat loistavat, karismaattiset luokkakaverit, kun syksylläkin. Joululoman jäät alkaa sulaa.
Vielä on hirrrrrrrrveesti työtä edessä, mutta ihanaa tietää, että kyllä me selvitään !
Rakkain terveisin,
Martta P
Ja hienosti selviättekin. Olette niin oikealla tiellä että vot!
VastaaPoista