Ei mahdu ahdistus tähän tunneskaalaan

Olen ollut erittäin yllättynyt omasta mielentilastani viimeisten kahden viikon aikana. Kuunnellessani ahdistuneita kommentteja hukassa olosta ja keskeneräisyydestä olen ihmeissäni miettinyt, mitä itselleni oikein on tapahtunut. Syksyllä ja erityisesti tammikuussa olin sieltä ahdistuneimmasta päästä, vaikka usein kielsin ja peitin asian johonkin järjettömän työnteon ja loppuun palamisen välimaastoon. Kunnianhimoisena perfektionistina odotin siis olevani tässä vaiheessa proggista joka ilta Urkalla treenaamassa, koska mikään ei suju ja aina voi tehdä enemmän, enkä ole vielä tarpeeksi kiinni ajatuksessa ja blaablaablaa. Sen sijaan hiihtoloman jälkeen tunnelmani ovat olleet päinvastoin (ajoittaista infernaalista väsymystä lukuun ottamatta) aika Zen-henkisiä – ”oon just hyvässä vaiheessa, kyllä tää tästä loksahtaa vielä loppuun asti” tai ”tänään meni päin persettä - hyvä, hyvä, ei ainakaan näin sitten”. Ja tärkeimpänä: ”vastahan me seistiin täällä tumput suorina ensimmäisiä kohtauksia eli mistä ihmeestä tää kaikki tosi hieno tavara tänne on oikein tullut?”

Okei, vieläkin seistään välillä tumput suorina, kohtauksissa ei ole mitään sisältöä ja varsinkin itselläni ei ole harmaata aavistusta siitä, mitä päässäni liikkuu Olgana tai Kulygininä. Erityisesti tänään muunnuin hyvin monta kertaa tyhjäkatseiseksi tunnelmoijaksi. (Robert Cohenin sanoin: älä näyttele melankolista tanskalaista vaan Hamletia) Mutta silti: on silkkaa iloa katsoa (ja näytellä itse), kun juttu alkaa paikka paikoin rullata pitkiä pätkiä, ihmiset näyttelee vaan niin hienosti ja kaikki tuntuu ihan tosi hehkuttamisen arvoiselta! 

Tietysti on vaikea sanoa, kuinka hieno tästä jutusta tulee yleisölle, kun on itse niin sisällä prosessissa ja vielä näyttelijän kapeakatseisessa osassa. Mutta en oikeastaan olekaan niin innoissani ja ei-stressitön sen takia, että tietäisin voivani mennä lavalle varmana katsojien hurmaantumisesta. Olen niin onnellinen siksi että se päätavoite, jonka Tiina sanoi tammikuun alussa, meidän oppiminen ja oivaltaminen ja rajojen ylitys, on jo saavutettu. Ihan joka ikisen kohdalla. Mikä tarkoittaa, että jotain vieläkin hienompaa on edelleen luvassa, kunhan ensi-iltaan ja muihin esityksiin asti päästään. 

Ylpeänä itsestäni ja erityisesti kunnianarvoisista näyttelijäkollegoistani kutsun siis ihmiset katsomaan 5x3 Sisarta, joka on ainakin opettanut tätä työnarkomaania ottamaan vähän rennommin, sietämään epävarmuutta ja luottamaan. Aika hienoa, kun on porukka, jossa sellainen onnistuu. 

Rakkaudella,
Taru

Väkivahvan kevätmallisto 2013

Tällä viikolla kovan treenauksen lisäksi Väkivahva pääsi kokeilemaan taitojaan myös serigrafian eli silkkipainon muodossa tarkoituksena painaa myyntiin tulevat prokkispaidat. Mie ja Martta P entisinä taidelukiolaisina ja Miia ammattilaisena otettiin homma vastuullemme. Hauskaa oli, vaikka muutama mutka tuli matkalla vastaan.

Enskinnäkin seulojen peseminen vaati vähintäänkin (verta) hikeä ja kyyneliä, sillä edelliset painatukset olivat aika tiukassa. Mutta Urkan alakerran saunatila ja kumpparit pelastivat tilanteen. Seulojen valotukseen tarvittavien kalvokuvien kopioiminen oli myöskin melko hermoja raastava koettelemus meille tekniikan ihmelapsille, mutta saatiin kuin saatiinkin kopiot otettua. Seuraava este odotti pimiörakennuksen vessassa, jossa oli tarkoitus pestä valotetut seulat. Ilmeisesti siellä oli ilmastointikanavasta sisään tullut KUOLLUT LINTU HUIIIIII, mutta koska ei uskallettu mennä tarkemmin katsomaan, pestiin seulat jälleen Urkan suihkussa.

Valotusemulsion levitys on jännittävää puuhaa.

Itse paitojen painaminen järjestettiin vuoroilla viikonlopuksi Urkan viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan käsityöluokkaan. Kaikkea sitä meijän koulun alueelta löytyy... Koko homma toimi hienosti, paidoista tuli upeita ja lintukin oli kadonnut vessasta. Jes.

Maanantaina jatkuu taas treenit täyttä höyryä eteenpäin ja kahden viikon päästä se h-hetki sitten koittaa!!! Kaikki katsomaan ja paitoja ostamaan!


Rakkaudella ja painopastalla,
 Minna

Lisäksi vielä kuvia meijän paitaprojektista : D

Urkan suihku pelastaa jälleen

Ahkerat paidanpainajat

Taidekuva Riristä ja "koristeellisesta" kässänluokan vessasta

Täytyy elää

Minuu ressaa

Miun päiväkirjassa on viimeaikoina lukenu lähinnä seuraavaa: en osaa mitään, en saa mistään kiinni, hitto oon huono, en käsitä miksen tajuu mitään. MIKS YRITÄN OLLA HYVÄ ja sit tulee kakkelia. En oikeesti voi olla näin HUONO, miksen saa kiinni mistään. Plus aika paljon kirosanoja.

Mun ahdistus on ollut monenlaista. Eikä varmasti pelkästään sitä tervettä. 

Oon tällä hetkellä aika lukossa Andrein kanssa. Tosi lukossa. Ja se lukko on aiheuttanut sen, että palaan vanhoihin maneereihin. Tervetuloa kuvitus ja tekstin värittäminen, sekä venyttäminen. Tänään oon kuullut rauhoittavia sanoja: "Kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin". Joo tottahan se on, mutta nyt on vaan sellanen olo että ääää !!!!!

Mie tiiän, että ei pitäis ajatella lopputulosta tai panikoida ensi-iltaa, mutta siihen on aikaa alle kolme viikkoa. Hoen päässäni mantraa: "tämä on oppimiskokemus, nauti nyt kun saa olla huono ja tehdä, ota kaikki irti"

Lisäksi mulla on jotenki aika paljon paineita, koska oon saanut ison roolin pelkästään itelleni. Kaikillahan meillä on tekemistä ja paljon, mutta kuitenkin. Pelottaa, että mie oon se heikko lenkki, jonka takia koko näytelmän "taso" laskee, että muita ärsyttää että mie oon saanu hyvän roolin enkä osaa tehä sitä. Pelottaa, että jään tähän lukkoon. Pelottaa, että tää haaste on mulle liian suuri. Tiiän, ettei noin ajatella, enkä hirveen usein oo aiemmin ajatellutkaan.

Oon viimeaikoina vinissy omasta jumistani ihan liikaa. Se ei kuitenkaa vie mihinkää. 

Jotenkin tuntuu, ettei ole edes aikaa tehdä sitä roolityötä. Illat menee hyvin nopeesti markkinointihommissa, paitojen kanssa, on aikidoa, valotyöpajaa ja tällähetkellä mulla menee hirveesti energiaa ihan siihen, että vaan panikoin. Ja sit väsyttää, sillein ettei ajatus edes liiku.

Nyt tuntuu siltä, että alkuun olisi pitänyt olla paljon tehokkaampi. Mun tekemistä kyllä söi alkuun se, että mun piti olla myös yksi Irinoista. Ja olisin kovasti halunut ollakin, mutta se ei vaan ollut mahdollista. Vaihtojen takia ja muutenkin. Tää kuulostaa nyt kyllä selittelyltä. Mutta sitähän se oliki hehe. Jos tästä on jotain taas opittu, niin pitäis muistaa ne omat rajansa...

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Yleisesti näytelmä on hyvässä vaiheessa. Eilen oli valmistava harjoitus. Siitä näki jo hyviä kohtauksia ja paikoittain tosi hyvää näyttelijäntyötä (MINNA!+muillakin monessa kohtaa) ja ihan kaariakin. Hieman on vielä kursimista. 

Tämän panikoinnin jälkeen otan itseäni niskasta kiinni ja teen vähä duunia. Myös lepoa luvassa. 

Tässäpä vielä Andrein sisko, Maša. 

Kuva: Arttu Kokkonen

Hieman rauhoittunut Andrei,

Martta P

Harlem Shake

  Parasta ! Miten on, tunnistatteko aloittajan?

Sheikaten,
Martta P

AINII 5x3=14 !

 Valoa kansalle

Valonvälähdyksiä on nähty tälläkin viikolla, vaikka vasta alkuun on päästy. Niin ja ihan kirjaimellisestikin.

Huomaa kyllä, että loma on tehnyt hyvää koko työryhmälle, itseni mukaan lukien. Energiaa ja ideoita on lennellyt ja semmoista lomanjälkimaininkihepulointia ja kikatteluakin on nähty.

Alusta aloitettiin rämpimään läpi. Pelotti kyllä vähän, että mitähän tästäki tulee ja miten tästä nyt saa kiinni mitenkään. Mutta jotenkin tuntui helpommalta, kuin mitä odotti. Ehkä se oli sekin, kun kokeiltiin niitä juttuja mitä oli syntyny vaelluksella. Ja hitto, sehän toimi. Tänään syntyi vielä lisävalaistumisia, kun laitettiin lavastusta uusiksi ja siirrettiin lavakin kokeilun vuoksi uuteen paikkaan.

Sekä maanantai että tiistai ilta ollaan saatu nauttia valo-opetuksesta. ”Niin mikä se amppeeri oli?” ja muut kysymykset kaiku aluksi. Mutta opettaja oli mukava ja perusteellinen. Vaikka oon itekin noita asioita käynyt aikaisemmin läpi, niin tuntuu että nyt vasta oikeasti tajusin. Ai, lamppu syttyy, kun pistokkeeseen tulee virtaa ja valopöytä säätelee sitä kuinka paljon virtaa pistokkeeseen tulee, ja mitä enemmän virtaa sen kirkkaampi lamppu.

Parasta oli kuitenki se, kun päästiin kokeilemaan käytännössä. Innokkaana pompin ruuvailemaan lamppuja paikalleen jo siihen pisteeseen, että tuli semmonen olo että voishan sitä antaa muittenki välillä.. Mutta se oli niin kivaa! Enkä edes tiedä miksi, kun en missään mittakaavassa ole tekninen ihminen muuten. Ehkä se on se, kun näkee minkälaisen maagisen maailman valoilla pystyy luomaan. Kun sammutettiin ensimmäisen kerran valot salista ja alettiin suuntailemaan lamppuja Martan kasvoille, niin vaikutelma oli vaihtelevasti maaginen ja pelottava. Ja se ero minkä jo valoilla sai aikaan siihen mielikuvaan mikä siitä edessä seisovasta ihmisestä väreili. Oliko se jyrkässä etuvalossa oleva kummitus vai enkelimäisessä takavalossa seisova mysteerihahmo. Taisin vähän innostua tästä aiheesta... Ja odotan kyllä sormet syyhyten sitä, että päästään valoryhmän kanssa rakentamaan valoja ja ripustelemaan lamppuja kattoon.

Mistä tulikin mieleeni... Urkan sali on aika korkea. Ja sinne kattoon ne lamput pitäisi laittaa, kivuta tikkaat ylös ja laittaa lamppu koukusta kiinni. Voitte arvata, että innokkaana valoryhmäläisenä halusin päästä kokeilemaan. Pääsin sitten tikkaiden yläpäähän asti, mutta sitten iskikin pupu pöksyyn. Miten helkkarissa pitäisi tuohon putkeen ylettää ja saada tuo lamppu sinne.. Häpeän ja ärsytyksen sekaisin tuntein piti sitten kavuta tikkailta alas. Mutta sen kyllä vannon, että jonkun lampun minä sinne kattoon vielä ripustan! Sillä jos jotakin on tässä koulussa oppinut niin sen, että kun vaan jaksaa yrittää ja tekee pelottaviakin asioita, niin kyllä sieltä aina jotain syntyy ja esiin ponnahtaa.

Terveisin, Sinimaria

P.s Tässä näkee kuinka Väkivahva rokkaa valoissa. Tulkaa kattomaan Huhtikuussa niin asia valottuu vielä lisää ;)

Kuka sisarista olet?

Noniiiiiin ! Lomalta paluun kunniaksi ( ja sen että ensi-iltaan on alle kuukausi !!!) meillä on teille tälläinen pieni testi. Testaa kuka sisarista olet ja kommentoi kommenttiboxiin tai facebook tapahtumaan kuka olit. Näin olet mukana kahden (2) esityslipun arvonnassa !


Kuka sisarista olet?

1. Lempivärini on..
a) valkoinen, vaaleat värit
b) musta, maanläheiset värit
c) vihreä, sininen

2. Unelmoin..
a) perheestä
b) rakastajasta
c) työstä

3. Luen useimmiten..
a) artikkeleita ja oppikirjoja
b) klassista kirjallisuutta ja runoutta
c) Trendiä, Cosmopolitania yms.

4. Vapaa-aikanani..
a) nukun myöhään ja pukeudun pitkään
b) minulla ei ole vapaa-aikaa
c) haahuilen yksin puistossa tai luen kirjoja

5. Veljelläsi on uusi tyttöystävä. Kuinka reagoit?
a) Hän alkaa ärsyttää minua päivä päivältä enemmän.
b) Puhun pahaa selän takana minkä kerkeän, ja jatkan sitä myös hänen ollessa paikalla.
c) Annan hänelle pukeutumisneuvoja ja murhaan häntä mielessäni.

6. Kun on aika tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, miten toimit?
a) Kaikki on Luojan kädessä.
b) En näe tarvetta tehdä ansiotyötä. Minulla on perintöä ja mieheni rahat.
c) Syytän muita ihmisiä ongelmistani ja puhun siitä kovaan ääneen. Lopulta menen työhön/kouluun josta en lainkaan pidä.


Laske pisteesi:
1. a) 0p. b) 2p. c) 1p.
2. a) 1p. b) 2p. c) 0p.
3. a) 1p. b) 2p. c) 0p.
4. a) 0p. b) 1p. c) 2p.
5. a) 0p. b) 2p. c) 1p.
6. a) 1p. b) 2p. c) 0p.


0-3 pistettä:

Kas! Arinuška, pikkuisin! Olet Irina Sergejevna, etkä vielä tiedä mitä haluat elämältäsi. Unelmoit tosirakkaudesta.

4-7 pistettä:

Olet selvästi Olga Sergejevna, katraan vanhin! Kannat sinulle asetetun vastuun. Luot uraa, mutta kaikista eniten haluaisit jo oman perheen ja perunamaan.

8-12 pistettä:
 Olet ilmetty Maša eli Maria Sergejevna, keskimmäinen sisarista. Olet naimisissa opettaja ja hovineuvos Kulyginin kanssa. Pukeudut aina mustiin ja olet temperamenttinen


Eli kommentoi kuka olit ja jätä joku yhteystieto (esim. sähköpostiosoite),  facebookissa yhteystietoja ei tarvitse jättää.Vastausaikaa sinulla on 31.3. asti !

Jeejee,
Martta P ja muut markkinointiryhmän jäsenet

ps. ostakee lippuja vielä ku niitä on

Kolin vaellus 27.-28.2.

Hoi sie!

Täällä Mustosen tyttö päivittää tunnelmia Kolin talvivaelluksesta.
Lähdettiin matkaan aurinkoisessa säässä kohti Kolia ja Kiviniemen tilaa. Ensimmäinen pysähdys olikin jo Kontiolahdella; pitihän meidän saada makkarat mukaan matkalle.
Saavuimme kohteeseen hyvissä ajoin ja aloimme pystyttämään leiriä läheiseille kodalle ja sen ympäristöön, tulisimme yöpymään ensiyön puolijoukkueteltassa. IHAN PARASTA, mie tykkään.
Kun oltiin saatu leiri pystyyn ja ruokaa masuun, lähdimme lähi maastoon työstämään 5 x 3 sisarta tekstiä lumikenkäillen. Huhhuhhuh, kyllä muuten tuntui hyvältä!

Tarkoituksena on käyttää maastoa hyväksi ja katsoa mitä se tuottaa. Vaikea selittää, mutta kyllä toimii!

Kun tulimme takaisin, jaoimme porukan työryhmiin ja niin sitä taas mentiin. Osa lähti saunan lämmitykseen, puun pilkontaan ja teltan viimeistelyyn. Osa rupesi laittamaan ruokaa.

Illalla nähtiin upea täysikuu ja tähtitaivas.
Hyvillä mielin yöpuulle.

Kiviniemi aamulla klo 8.40

 "AAMUVOIMISTELUUN ALKUUUUUUN  KYMMENEN MINUUTTIAA"

Kaitsun ihanat sulosävelmät kaikuivat Herajärven rannalla.
Tämän parempaa ja hauskempaa aamuherätystä ei olekkaan pitkään aikaan ollut.
Aamupuuron ja keitettyjen munien voimalla leirin purkuun ja autojen pakkaamiseen. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti Herajärven kierroksen parkkipaikkaa ja lähteä lumikengillä kohti Ryläystä.

 Kauniissa maisemissa ja iloisissa tunnelmissa työstämään tekstiä ja hakemaan erilaisia kulmia. On todella hienoa huomata omassa itsessään, kuinka ajatukset ja mieli on avoinna ja löytää lähes koko ajan jotain uutta, mutta kyllä sieltä pukkaa vähän väliä kakkeliakin. Ja se kuuluu asiaan.
Ryläyksellä tehtiin nuotiolla italianpataa ruuaksi, paistettiin makkaraa ja keitettiin pannukahvit.
Kiivettiin vielä päivän päätteeksi Ryläyksen näköalatornille, harmi että meidän sadepilvienpoistatustanssijänkhänmummotapaan ei toiminut ja emme nähneet koko Kolin kauneutta.

Nyt hyvillä mielin hiihtolomalle, heitetään kaikki kannat kattoon ja otetaan rennosti. Viikon päästä jatketaan 120% tehokkuudella 5 x 3 Sisaren parissa.
Lisää materiaalia nähtävillä taas viikolla 11.

Asko ja Elisa Ryläyksellä.

 Mustonen kiittää ja kuittaa!