Olemme tällä hetkellä suolistossa

Tänään se sitten tosiaan oli, kauhulla odotettu ensimmäinen läpimeno. Suurta joukkohysteriaa ei kuitenkaan päässyt syntymään, sillä Tiina muistutti heti alkuun että tämä tulee menemään metsään (tai jonnekin sellaiseen pöpelikköön) ja jos ei menisi, niin olisi jossain jokin pahasti vialla.

Metsään mentiin hyvinkin nopeasti. Alkupuolen kohtauksien tekemisestä oli kulunut jo monta viikkoa eikä niihin vielä paljoa sisältöä oltu silloinkaan saatu. Monet kohtaukset olivat myös sellaisia joita ei oltu joko ollenkaan käyty tai sitten joku toinen oli kohtauksen tehnyt, eli uusilla kohtausjaoilla kohtaus oli  ensimmäinen näyttelijälle. Ihmiset katselivat sivulla toisiaan merkitsevin katsein: ” Meidän pitäisi olla tuolla toisella puolella ja myö ollaankin täällä” ja ”Ohhohh lavalta puuttuu nyt samovaari ja laukku”. Pientä haastetta toi myös Tsebutykinin poissaolo, jonka johdosta näimme esimerkiksi yhden miehen painimatsin.

Lounaaseen mennessä oli päästy noin puoliväliin ja aikaa oli kulunut jo semmoinen kaksi tuntia. Hidasta oli hieman juu. Täällä opistolla järjestettiin tänään jonkin sortin Talvirieha, joten raskaan työn raatajat saivatkin tänään lounaaksi hampurilaisia ja ranskalaisia ja jäätelöä (juu-u  tämä on pakko mainita, olisittepa nähneet väkivahvalaisten reaktion ruokalassa. Ihan kuin ei ennen olisi ruokaa nähty!)

Vähän liiankin täydellä vatsalla sitten rämpimään toista puoliaikaa. Siellä alkoi jo näkymään valmiimpaa tekemistä, sillä niitä kohtauksia tehtiin vasta viime viikolla ja niitä tehdessä oli ihmisillä jo hieman hajua, mitä tässä ollaan tekemässä. Itselläni on Irina- kohtauksia juuri loppupuolella, ja jännitti että nyt näiden pitäisi mennä. Mie muistin miten toimia, että nyt katsoin tuota ja nyt liikuin tänne. Mutta se tärkein eli ajatus oli jossain hyvin kaukana. Vaikeaa.

Läpi päästiin rämmittyä. Paljon siinä oli kakkelia mutta paljon myös jo hyvää. Paljon on työtä tehty ja paljon on tekemättä. Kun kohtauksia oli harjoiteltu yksitellen, oli syntynyt monta pientä tarinaa. Nyt nämä tarinat oli yhdistetty toisiinsa, ja lopputuloksena oli yksi tarina. Se helpotti ymmärtämään jokaisen roolin kaarta.

Kyllä. Siitä selvittiin hengissä. Nyt vain jatkamaan kiemuraista matkaa kohti Moskovaa. Tuosta otsikosta vielä. Pohdimme että nyt ei oltu enää niin perseessä tämän näyttelijäntyön kanssa kuin aiemmin, mutta missäs sitä nyt ollaan? Suolessa. Ohutsuolessa sanoi Tiina. Vielä on siis pureksittavaa jäljellä.  

P.S. Sen mainitsemani Talviriehan johdosta oli opistolla vierailemassa semmoinen artisti kuin Aste. Myö sitten vähän pienemmällä porukalla juostiin suoraan läpimenosta keikalle. Kukaan ei tunnustautunut Aste- faniksi, mutta sepä ei menoa haitannut. Sai tanssittua terveet (tai epäterveet) ahdistukset metsikköön. Huomasin taas tämänkin päivän päätteeksi pohtivani, että oliko tänään tosiaan koulupäivä?

Rakkaudella ja astetta kipeämmillä jaloilla,

Elisa

 

Talviriehassa oli niin mukavaaaaaaaaaaa!