Valoa kansalle

Valonvälähdyksiä on nähty tälläkin viikolla, vaikka vasta alkuun on päästy. Niin ja ihan kirjaimellisestikin.

Huomaa kyllä, että loma on tehnyt hyvää koko työryhmälle, itseni mukaan lukien. Energiaa ja ideoita on lennellyt ja semmoista lomanjälkimaininkihepulointia ja kikatteluakin on nähty.

Alusta aloitettiin rämpimään läpi. Pelotti kyllä vähän, että mitähän tästäki tulee ja miten tästä nyt saa kiinni mitenkään. Mutta jotenkin tuntui helpommalta, kuin mitä odotti. Ehkä se oli sekin, kun kokeiltiin niitä juttuja mitä oli syntyny vaelluksella. Ja hitto, sehän toimi. Tänään syntyi vielä lisävalaistumisia, kun laitettiin lavastusta uusiksi ja siirrettiin lavakin kokeilun vuoksi uuteen paikkaan.

Sekä maanantai että tiistai ilta ollaan saatu nauttia valo-opetuksesta. ”Niin mikä se amppeeri oli?” ja muut kysymykset kaiku aluksi. Mutta opettaja oli mukava ja perusteellinen. Vaikka oon itekin noita asioita käynyt aikaisemmin läpi, niin tuntuu että nyt vasta oikeasti tajusin. Ai, lamppu syttyy, kun pistokkeeseen tulee virtaa ja valopöytä säätelee sitä kuinka paljon virtaa pistokkeeseen tulee, ja mitä enemmän virtaa sen kirkkaampi lamppu.

Parasta oli kuitenki se, kun päästiin kokeilemaan käytännössä. Innokkaana pompin ruuvailemaan lamppuja paikalleen jo siihen pisteeseen, että tuli semmonen olo että voishan sitä antaa muittenki välillä.. Mutta se oli niin kivaa! Enkä edes tiedä miksi, kun en missään mittakaavassa ole tekninen ihminen muuten. Ehkä se on se, kun näkee minkälaisen maagisen maailman valoilla pystyy luomaan. Kun sammutettiin ensimmäisen kerran valot salista ja alettiin suuntailemaan lamppuja Martan kasvoille, niin vaikutelma oli vaihtelevasti maaginen ja pelottava. Ja se ero minkä jo valoilla sai aikaan siihen mielikuvaan mikä siitä edessä seisovasta ihmisestä väreili. Oliko se jyrkässä etuvalossa oleva kummitus vai enkelimäisessä takavalossa seisova mysteerihahmo. Taisin vähän innostua tästä aiheesta... Ja odotan kyllä sormet syyhyten sitä, että päästään valoryhmän kanssa rakentamaan valoja ja ripustelemaan lamppuja kattoon.

Mistä tulikin mieleeni... Urkan sali on aika korkea. Ja sinne kattoon ne lamput pitäisi laittaa, kivuta tikkaat ylös ja laittaa lamppu koukusta kiinni. Voitte arvata, että innokkaana valoryhmäläisenä halusin päästä kokeilemaan. Pääsin sitten tikkaiden yläpäähän asti, mutta sitten iskikin pupu pöksyyn. Miten helkkarissa pitäisi tuohon putkeen ylettää ja saada tuo lamppu sinne.. Häpeän ja ärsytyksen sekaisin tuntein piti sitten kavuta tikkailta alas. Mutta sen kyllä vannon, että jonkun lampun minä sinne kattoon vielä ripustan! Sillä jos jotakin on tässä koulussa oppinut niin sen, että kun vaan jaksaa yrittää ja tekee pelottaviakin asioita, niin kyllä sieltä aina jotain syntyy ja esiin ponnahtaa.

Terveisin, Sinimaria

P.s Tässä näkee kuinka Väkivahva rokkaa valoissa. Tulkaa kattomaan Huhtikuussa niin asia valottuu vielä lisää ;)